Ravitsemus

Paljon pötypuhetta ravitsemuksesta

Ruoasta ja ravitsemuksesta on tarjolla paljon tietoa, kenties enemmän kuin koskaan ennen. Ja tätä tietoa myös janotaan.

Kuluneen vuoden mittaan suosittuja ruokaan ja ravitsemukseen liittyviä Google-hakuja ovat Suomessa olleet esimerkiksi:

  • kasvissyönti ja veganismi
  • terveellinen / gluteeniton / vatsaa rauhoittava ruoka
  • FODMAP-ruokavalio
  • proteiini
  • D-vitamiini ja B12-vitamiini

Testasin: hakutermi kasvissyönti tuottaa vajaassa sekunnissa 97 400 hakutulosta.

Näin suureen joukkoon mahtuu tietolähteitä laidasta laitaan. Valitettavasti kaikki tieto ei ole yhtä luotettavaa.

Valtava tietomassa pitää sisällään myös silkkaa hölynpölyä ja huuhaata. Koska tietoa on niin paljon, se on usein keskenään ristiriitaista. Se tekee faktatiedon ja huuhaan erottamisesta yhä vaikeampaa.

Erilaisten tietolähteiden kriittinen arviointi on kuitenkin enemmän kuin paikallaan etenkin silloin, kun on kyse ravitsemus- ja terveystiedosta. Vailla faktapohjaa oleva huuhaa saattaa olla jopa hyvinvoinnille vaarallista.

Tänä syksynä on ollut erityisen ilahduttavaa havaita, että monet ravitsemuksen ja terveyden asiantuntijat ovat käyneet entistä voimallisemmin vastaiskuun huuhaan leviämistä vastaan.

Yksi asiantuntijoista on laillistettu ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen, jolta ilmestyi lokakuussa tietokirja Pötyä pöydässä – älä usko kaikkea mitä ravitsemuksesta sanotaan. Kirjassaan Reijo ottaa käsittelyyn 30 uskomusta ja väitettä ravitsemuksesta ja lyö pöytään tieteellisen tutkimusnäytön, jolla harhaanjohtava ja virheellinen uskomustieto kumotaan.

Välttele gluteenia, niin terveytesi kukoistaa

Veriryhmäsi kertoo, miten sinun pitää syödä

Perättömän ravitsemustiedon tyypillisiin piirteisiin kuuluu muun muassa se, että asia kuulostaa ihan liian hyvältä ollakseen totta. Yhteen tai parhaassa tapauksessa vaikka kuinka moneen terveysongelmaan tarjotaan helppo ja nopea ratkaisu.

Koska helpot ratkaisut houkuttelevat, vaara langeta ansaan on huomattava.

Reijo Laatikainen käy kirjassaan läpi useita taustasyitä ja vaikuttimia, joilla pötypuheet ruoasta ja ravitsemuksesta syntyvät ja elävät. Usein taustalla vaikuttaa business, puutteellinen ammattitaito tai sensaatiohakuinen tutkimusuutisointi mediassa. Oppiarvo lääketieteessäkään ei välttämättä takaa sitä, että karismaattisella vaikuttajalla olisi syvällistä osaamista ravitsemuksesta.

Huuhaa hukuttaa meidät, jos annamme sen rönsyillä vapaasti vailla rajoja. Vastalääkkeeksi tarvitaan faktatietoa, jonka todenperäisyyteen lukija voi luottaa.

Reijo Laatikainen tarjoilee ajankohtaista, tutkimukseen perustuvaa ravitsemustietoa säännöllisesti myös Pronutritionist-blogissaan. Lukuisa joukko muita luotettavia ravitsemukseen ja terveyteen erikoistuneita blogeja on listattu Antidootti-portaalissa.

Tutkitulla tiedolla huuhaata vastaan aikoo käydä myös Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden vastikään perustama yhdistys Vastalääke. Sen tavoitteena on tuottaa tutkimuksiin perustuvaa, helppotajuista tietoa terveydestä ja lääketieteestä – yksi ajankohtainen terveysväittämä kerrallaan.

Uskallan väittää, että tämä on fakta:

Kaikki tällainen lääkitys säännöllisesti käytettynä tuo pysyvää ja pitkäaikaista suojaa huuhaata vastaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *