Työhyvinvointi

Hyvän kesäloman resepti

Kiireettömiä aamuja, rennon raukeita iltapäiviä ja valoisia kesäiltoja, jolloin ei millään malttaisi mennä nukkumaan. Alkaa olla se aika vuodesta, jolloin mieli karkaa yhä useammin lähestyvään kesälomaan.

Harmi kyllä, juuri lomaa edeltävä aika voi olla töissä erityisen kiireistä ja stressaavaa. Työpöytä ja kalenteri ovat vielä täynnä keskeneräisiä projekteja, vaikka kesäloma kolkuttelee jo aivan kulman takana. Lomalle? Sori vaan, mutta en taida ehtiä tänä vuonna.

Jututin erästä lehtijuttua varten Työterveyslaitoksen tutkija Sampsa Puttosta, joka antoi mainion neuvon lomaa edeltävän työkiireen hallintaan: priorisoi projektit.

Et luultavasti millään ehdi saada kaikkea valmiiksi, joten tartu vain niihin tehtäviin, jotka eivät voi enää hetkeäkään odottaa. Listaa samalla valmiiksi muutama tehtävä, jotka hoidat pois heti loman jälkeen. Kun suunnitelma töiden sujumisesta on valmiiksi tehty, keskeneräiset asiat eivät pyöri lomalla mielessä kaiken aikaa.

Hyvin suunniteltu on puoliksi lomailtu. Lähestyvän loman odottelu parantaa tutkitusti hyvinvointia ja mielialaa. Väljästi suunniteltu ohjelma antaa lomalle ryhtiä, mutta hyvin tiukasti aikataulutettuja päiviä kannattaa loma-aikaan välttää. Kuka nyt lomailusta stressiä ottaisi?

Liekö lomaa edeltävät työkiireet syynä siihen, että parhaaseen lomavireeseen pääsee tutkimusten mukaan vasta toisella lomaviikolla. Ensimmäisellä viikolla työasiat voivat pyöriä vielä mielessä, mutta keskimäärin kahdeksan päivän lomailun jälkeen lomavire on parhaimmillaan.

Siksi yhtäjaksoiselle kesälomalle olisi hyvä varata ainakin 2-3 viikkoa mittaa. Aina se ei tietenkään ole mahdollista. Lyhytkin loma on työhyvinvoinnin kannalta parempi asia kuin ei lomaa ollenkaan.

Parhaassa tapauksessa kesäloma irrottaa täydellisesti töistä. Rentouttavalla kesälomalla saa tehdä itselleen mieluisia asioita. Yksi rentoutuu parhaiten oman kesämökin laiturilla, toinen virkistyy vierailla mailla uusiin seutuihin tutustuessaan. Aikaisempien vuosien onnistuneet kesälomat antavat vinkkiä siitä, millaista ohjelmaa loman varalle kannattaa suunnitella.

Täydellisen rentouttavan loman jälkeen voi viedä aikaa, että pääsee taas takaisin työmoodiin. Varaa siis aikaa myös lomalta paluuseen. Ensimmäinen työviikko ei tunnu niin raskaalta, jos voit ajoittaa paluun keskelle viikkoa.

Moni jättää osan kesälomapäivistään säästöön syksyn ja talven varalle. Sekin on työhyvinvoinnin näkökulmasta hyvä asia. Olipa kesälomasi lyhyt tai pitkä, sen virkistävä vaikutus hälvenee noin 1-2 viikossa, kun arjen työkiireet jälleen alkavat. Melkoisen karua, mutta työhyvinvoinnin asiantuntijoiden mukaan täyttä totta.

Onneksi virkistävää lomafiilistä voi ylläpitää, kun käyttää arjessakin aikaa mukavien lomahetkien muistelemiseen. Ihan niin kuin loman odottelulla ja suunnittelulla, myös sen muistelulla näyttää olevan hyvinvointia lisäävä vaikutus.

Minne annat mielesi seuraavan työpäivän jälkeen karata?

Muisteleeko se mennyttä vai suunnitteleeko se jo seuraavaa lomaa?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *